Kankaisten Golf kentän laajennus

Katso kuvia syyskuussa 2017 valmistuneelta laajennukselta täältä.

KENTÄN LAAJENNUSTYÖT vko 9

01.03.2016

1. Työmaatilanne (rakentamisen työtilanne)

Kentän laajennustyöt aloitettiin tammikuussa 2015 metsäväylien osalta ja heinäkuun alussa peltoväylillä. Työt saatiin tehtyä vuoden 2015 tavoitteiden mukaisesti valmiiksi. Kaikkien väylien perusmuotoilu on nyt tehty, bunkkerit ja viheriöt ovat muotoiltu ja viimeistelty. Kaikki lyöntipaikat on tehty ja niissä on kasvualusta päällä. Kuivatus- ja kasteluputkisto on asennettu koko kentälle.

Keväällä töitä jatketaan väylien pintojen jyrsinnällä ja viikkauksella, jonka jälkeen päästään levittämään kasvualusta ja sitä kautta kylvötöihin.

2. Kastelualtaan laajennustyöt

Työt aloitettiin 2016 helmikuun alussa. Lammen tarkoituksena on toimia kasteluvesivarastona. Sen tilavuus on 11000 m³. Lammen reunat viimeistellään ja kylvetään kesän alkuun mennessä. Väylän oikean puolen korkeat karheikon maamassat muotoillaan ja tasataan, kunhan massat ovat sulaneet ja kuivuneet. 

Maisemat väylän 14 klubiteeltä ja takateeltä muuttuvatkin nyt oleellisesti. Uusi lampi tuo väylään uutta särmää ja näyttävyyttä.

Väylä 14 (kuva, 29.2.2016)

Nyt väylä on haasteellinen PAR 5. Klubiteeltä on lyötävä 215 m ilmassa, jos haluaa pallon päätyvän väylälle 200 metrin merkille.

Väylä 14 (kuva, lokakuu 2015)

3. Aikataulutilanne/valmiusaste

Työmaan valmiusaste on n. 50 %.

4. Budjettierien pitävyys suhteessa tehtyihin hankintoihin

Toteutuneet työt ovat suunnitellun mukaiset ja vastaavat suunniteltuja kustannuksia. Töiden kustannukset 1.061.900 € (tilanne 29.2.).

Lue lisää kentänlaajennuksesta täältä.