Uutiset

Simon's Everybody Trophyn palkintopöydän pääsi korkkaamaan Petri Ahokas

Yksi perinteisimmistä kisoistamme eli Simon's Everybody Trophy pelattiin eilen kirpeän syksyisessä säässä.

Jo aiemmin kilpailun alkua oli myöhäistetty tunnilla ennustettujen yöpakkasten takia ja se ei todellakaan ollut turhaa. Aamulla kentällä lämpömittari näytti -5,5C ja kello 11.00 alkavaksi merkattu yhteislähtö päästiin toteuttamaan vasta kello 12.30. Kylmästä aamusta kehkeytyi lopulta todella kaunis päivä.

Everybody kisassa jokainen osallistuja tuo palkinnon palkintopöytään ja kierroksen jälkeen tulosjärjestyksessä kukin pääsee vuorollaan noutamaan jotain itselleen mieluista palkinnoksi samaisesta palkintopöydästä. 

Raikas keli sekä kylmä tuuli haastoivat pelaajia läpi kierroksen, ja voiton nappasi tuloksella 35pb Petri Ahokas. Petri oli hieman yllättynyt voitosta, vaikka olosuhteet olivatkin melko brutaalit. Putit eivät olleet uponneet niin hyvin kuin olisi toivonut, joten siksi herra yllättyi että se riitti silti voittoon. Samalla tuloksella, mutta suuremmalla slopella toiseksi tuli Pauli Äikäs ja kolmannen sijan nappari Mariam Changezi. Kilpailun kokonaistulokset ovat nähtävissä tästä.

Kiitos kaikille sitkeille osallistujille ymmärryksestä ja joustavuudesta kilpailun aikataulumuutosten suhteen ja onnittelut kaikille palkituille, eli kaikille!