Aktivointitoimikunta

Aktivointitoimikunta aloitti toimintansa Kankaisissa kauden 2020 alussa. Meidän tehtävänä on aktivoida uusia ja yli 30+ tasoituksella pelaavia seuran jäseniä mukaan seuran toimintaan. Uusien jäsenten osalta vastaamme myös seuratoimintaan perehdyttämisestä sekä autamme sinua sosiaalisen verkoston luomisessa. Toimikunta koostuu eri ikäisistä sekä eri pelikokemuksen omaavista golffareista - sen vuoksi erityisesti lajin aloittamiseen ja lajin alkuvaiheeseen liittyvät kysymykset ovat meilläkin tuoreessa muistissa!

Kevät on tarkoitus aloittaa sääntökoulutuksella, johon sisällytetään myös käyttäytymiseen liittyvät asiat. Eli juurikin ne asiat, joissa itsekin koimme epävarmuutta lajin alkuvaiheessa - oli kyse sitten peliajan varaamisesta taikka millähän mailalla nyt pitäisi lyödä.

Kentän avautuessa toiminta tulee koostumaan ohjatuista harjoitteluista, omatoimisista harjoitteluista (sis. ohjeet) sekä ohjatuista pelikierroksista. Lisäksi tutustutaan erilaisisiin pelitapahtumiin ja -muotoihin.

Jos haluat kehittyä golfin parissa pidemmälle taikka haluat lajin kautta yhdistää terveysvaikutukset sekä yhdessä luonnossa liikkumisen, ota meihin yhteyttä - teemme yhdessä golfista helpompaa!

Toimikunnan puheenjohtaja: (Kapteeni)

Timo Anttonen kapteeni@kgm.fi 0414374170

Toimikunnan jäsenet:

Mariam Changezi miamix@gmail.com 044 5946179
Rami Blomqvist rami.blomqvist@turku.fi 041 5264905
Kimmo "Kimpe" Vuorensola kimmo.vuorensola@gmail.com 0400 400434