Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

Kilpailukausi käyntiin Kapteenin Kierroksella

Kapteenin Kierroksella kisailtiin koleassa kelissä!

Odotettu golfkausi on lähtenyt reippaasti käyntin! Kankaisten Golfin kilpailukausi polkaistiin tänään sunnuntaina käyntiin perinteisellä Kapteenin Kierroksella.

Päivä alkoi lipun nostolla Kapteeni Timo Anttosen johdolla sekä golfrauhan julistuksella, jonka luki naistoimikunnan puheenjohtaja Saija Kirstilä ensimmäistä kertaa. Kisa pelattiin tasoituksellisena pistebogey-kilpailuna aikalähdöin, jotta se voitiin viedä läpi voimassaolevien kokoontumisrajoituspäätösten mukaisesti.

Kolea ja tuulinen sää koetteli pelaajia, monet golffarit kuitenkin uskaltautuivat rohkeasti mukaan!

Kisakenttänä pelattiin Kartano ja Kankakselta väylät 1-4 ja 9. Kankas aukeaa kokonaisuudessaan pelattavaksi vappuaattona. Lähimmäs lippua -kisa käytiin väylällä Kankas 9.

Kapteenin Kierroksen tulokset olivat koleasta kelistä huolimatta kovatasoisia ja pistebogey-kisan kärkikolmikko oli tasainen. Voiton tänään nappasi Miikka Kantoluoto upealla 33 bogeypisteen tuloksella. Toiseksi sijoittui Tero Ahokas 32:lla bogeypisteellä ja kolmannelle sijalle itsensä pelasi Ville Vasama 31 bogeypisteen tuloksella.

Kilpailussa palkittiin myös paras miesten ja naisten scratch tulos sekä lähimmäs lippua -kilpailun paras suoritus.

Miesten parhaan lyöntipelituloksen takoi tänään Tero Ahokas 58:lla lyönnillä ja naisten puolestaan Anu Heilimö 67 lyönnin tuloksella. Lähimmäksi lippua, 148 cm etäisyydelle osui Tapani Siimesvaara.


Kiitokset osallistujille ja onnittelut kaikille palkituille – erityisesti kiertopalkinnon uudelle haltijalle Miikka Kantoluodolle!