Ajanvaraus

Kauppa

Aloita Golf

Kalenteri

NHL -tähti Mikko Rantanen rentoutui kesällä pelaamalla golFIa


Tarinoita kartanon kulmilta saa pienen tauon jälkeen jatkoa, kun haastateltavana on ammattilaisjääkiekkoilija Mikko Rantanen. Rantasesta tuli viime torstaina yksi kolmesta ensimmäisestä Leijonien olympiavalinnasta ensi vuoden Pekingin olympialaisiin.

Nousiaisissa syntynyt ja varttunut Mikko Rantanen täyttää piakkoin 26 vuotta ja kuuluu maailman kovimman jääkiekkosarja NHL:n ehdottomiin tähtipelaajiin. Tällä viikolla käynnistyvä NHL-kausi on Rantaselle jo uran seitsemäs tarunhohtoisessa liigassa.


Rantanen on edustanut koko NHL-uransa ajan Colorado Avalanchea, jolta odotettiin menestystä jo viime kaudella. Erinomaisesti sujuneen runkosarjan jälkeen tie kuitenkin nousi pystyyn pudotuspelien toisella kierroksella. Nyt Rantanen ja koko Coloradon joukkue hamuaa menestystä myös pudotuspeleissä, joissa lopullinen sijoitus ratkaistaan ja todellinen menestys mitataan. ”Parina viime kautena homma on jäänyt hieman piippuun pudotuspeleissä, mutta nyt koko seura haluaa menestystä ja olemme tehneet töitä sen eteen, että voisimme menestyä myös playoffseissa”, Rantanen toteaa.

Kuluvaan kauteen Rantanen on valmistautunut harjoittelemalla tutussa harjoitusryhmässä Turussa. Peruskuntokausi on sisältänyt kosolti fyysistä harjoittelua, mutta myös jäällä toteutettuja lajiharjoituksia. Pelkkää harjoittelua eivät Rantasen kesäkuukaudet pitäneet sisällään, vaan mukaan mahtui myös golfia. Rantanen on Kankaisten Golfin jäsen ja hän kertoo käyneensä mielellään Maskussa kuluneenakin kesänä.


Golfin pariin Rantanen hakeutui nelisen vuotta sitten kaverinsa houkuttelemana. Heti ensimmäinen golfkärpäsen puraisu ei vienyt miestä mennessään, mutta pari vuotta sitten Rantanen innostui toden teolla. Tällä hetkellä hänen tasoituksensa on 20.1. ”Uskon, että golf on tullut lajina jäädäkseen. Tykkään sitä paljon pelata ja varsinkin, kun vielä viime vuonna ostin uuden golfsetin ja sain siitä lisää kimmoketta harjoitteluun ja pelaamiseen. Tämä on hauska peli, jossa saa vietettyä kavereiden kanssa aikaa muuallakin kuin vain sohvalla”, Rantanen sanoo.

Kankaisten kenttä ei luonnollisestikaan ole ainoa kenttä, jossa Rantanen käy pelaamassa. ”Turun seudulla tulee kierrettyä aika paljon. Kankaisissa pelaan kuitenkin selvästi eniten, koska siellä olen jäsenenä”, Rantanen tuumaa.

Rantanen on 193 senttiä pitkä, ja pelaa suhteellisen lyhyillä mailoilla pituuteensa nähden. Golfia pelatessaan hänet tunnetaan voimakkaasta lyöntitavastaan. ”Ehkä se on tullut siitä, kun olen muutaman kerran osunut hyvin voimalla draiverilla ja sitten sitä samaa haluaa jatkaa myös muilla mailoilla. Ei se kuitenkaan aina mene niin. Pitäisi myös muistaa, että golf on kuitenkin enemmän tekniikka- kuin voimalaji”, Rantanen tuumaa.

”Se välillä unohtuu, kun ehkä minussa sitä henkistä ja fyysistä aggressiivisuutta on niin paljon jääkiekon kautta”, laitahyökkääjä jatkaa.

Rantanen myöntää avoimesti, että toisinaan golf ottaa hänen luonnolleen.

”Jos peli on sellaista vuoristorataa, niin kyllä omat kierrokset nousevat. Olen luonnostani kuitenkin aika rauhallinen, että vielä en ole heitellyt tai rikkonut mailojani. Uusia mailoja ei kehtaa rikkoa”, hän naurahtaa.